Chocon siis, ei sentäs vielä Anan :)

Choco alko olemaan jo melkoinen turjake, joten päätin sunnuntai-iltana että nypin sen nyt ennenkuin pakkaset ilmaantuvat. Kerkeää koiruus karvaa vähän kasvattamaan ennen pakkasia.

Parisen tuntia siinä about meni, mutta sain siitä taas länderin näköisen koiran, eikä se enää muistuta mitään nallekarhua pörröine karvoineen :) Tai kun oikein miettii, on se joskus näyttäny vieläkin kamalammalta.

Tästä siis lähettiin
1894383.jpg

Ja tähän päädyttiin
1894387.jpg

1894391.jpg

Hmm, mitäs muuta meillä on taas ehtiny tapahtumaan.

Maanantain istuin seuran hallihanketta käsittelevässä kokouksessa koko illan. Yheksän aikoihin illalla olin vasta kotona, mutta nyt päädyttiin siihen että Lappeenrannan agility urheilijat aloittaa oman hallinsa rakentamisen pikimmiten!! :) eli pitkäaikainen haave alkaa pikkuhiljaa toteutumaan :)

Tänään käytiin Chocon kanssa treenaamassa ja treenit meni paremmin kuin hyvin. Ja rimojen pysyvyyden suhteen olen äärimmäisen tyytyväinen. Enään ei rimat juuri tipahtele! :) jos tipahtaa, tiedän että on oma ohjausmoka sattunut.

Anan kanssa odotellaan innolla perjantaita. Ana nimittäin pääsee painimaan muiden koiranpentujen kanssa. Mennään Eeva-Liisalle nuorisoryhmän kokoukseen, ja samalla kaikki me neljä kouluttajaa otetaan koiranpennut mukaan. Eeva-Liisalla itsellään on parson Elvis, Saaralla borderterrieri Piitu ja Suvilla keskikokoinen villakoira Elle. Jokainen siis eri rotua, joten melkoinen sortinsakki on kasassa :)

Länttäänpä vielä yhden yhteiskuvan Chocosta ja Anasta kun kameraan tänään sellainen suht jees kuva osui :)

1894421.jpg