Lähdettiin viime perjantaina pitkästä aikaa Jämsänkoskelle iskän luo kyläilemään. Viimeksi heinäkuun alussa siellä olin, joten aika pitkä aika kun viimeksi siellä oltiin..

Mukaan lähti ihmisistä miun lisäks Pinja ja koirista Choco. Ana jäi ihan turvallisuussyistä kotiin koska Heralla on taas aika paha valeraskaus ja kaikki huumorintaju on hävinny valeraskauden myötä.

Hieman jännitti kun iskälle mentiin että miten koirat reagoi toisiinsa näin pitkän näkemisvälin jälkeen ja kun meillekin Ana on tullut viime kerran jälkeen. Vähän mietin että mitenköhän Choco on muuttunut Anan tulon jälkeen. Mutta ei taaskaan mitään ongelmia koirien kanssa. Heran suupielet levisi korviin kun Chocon näki ja Choco oli myöskin äärimmäisen iloinen kun Heran näki. Häntä heilui ja heti meni haistelemaan Heraa ilman mitään ärinöitä ja purinoita. Että on ihanaa kun koirat edelleen on ylimpiä ystäviä keskenään!!

Obi oli iloinen kun näki Chocon.. Choco ei niinkään ollut kovin iloinen kun näki Obin. Obi kun on vielä niin pentu ettei ymmärrä yhtään varoa vaikka Choco varoittaa murisemalla ettei kannata tulla lähelle.

Mutta muuten meni hyvin ja Obikin sitten alkuhuuman jälkeen rauhoittui onneksi. Viikonloppu meni lenkkeillessä pitkin metsiä sillä koskella on todella ihanat maastot liikkua koirien kanssa. Ihanaa katsoa kun koirat saa juosta vapaana sydämensä kyllyydestä. Vähän vaihtelua tuolle citykoiralle :)

Lauantaina otettiin vähän keppitreeniä Chocon kanssa. Iskällä kun on omat kepit mitkä voi pystyttää siihen pihaan. Treenailtiin vähän avointa kulmaa ja sitä että mie voin irrota sivusuunnassa kepeiltä katsottuna. Vielä vähän pitää treenailla mutta ihan ok meni keppitreenit..

Muutenkin viikonloppu meni vallan mainiosti lukuunottamatta lauantain koirien yhteenottoa. Hera näytti sen että todellakaan sillä ei ole juuri nyt minkäänlaista huumorintajua. Hera siis makasi pihalla ja Obi hyppäs Heran päälle mistä hää sitten pillastu ja tarras Obin jalkaan kiinni.. Obin jalkaan tuli kunnon vekki eikä vieläkään kuulemma kävele tuolla takajalalla mihinkä sattui. Tassu on ihan turvoksissa. Nyt iskä yrittää viedä Obin loppuviikosta viimeistään eläinlääkärille tutkittavaksi. Toivoisin niin kovin että tassu paranisi ennen 7.9. olevaa koiranäyttelyä mikä pitäisi olla Obin ensimmäinen näyttely. Mutta tällä hetkellä pääasia on että jalka ja koira tulee kuntoon!!

Laitan muutaman iskän ottaman kuvan vielä tähän loppuun

Ei voi muuta sanoa kun että on tuo Choco vaan nätti koira..
1855274.jpg

1855282.jpg

1855286.jpg

...mutta nuo korvat :)
1855288.jpg

Sitten vielä muutama ryhmäkuva koirista
1855296.jpg

1855301.jpg
(Kaikki kuvat Kai Karuveha)