Juu, niinhän siinä sitten kävi että koirat sai lauantaina oman pikkupihan vartioitavakseen :) Muutettiin siis rivitalon päätyasuntoon lauantaina. Asunto on kahdessa kerroksessa niin, että makuuhuoneet on ylhäällä ja olohuone ja keittiö on sitten alakerrassa. Ainiin, ja löytyyhän sieltä yläkerrasta saunakin ;)

Epäilen että Choco taisi jollain tapaa tietää jo mistä on kyse kun tavarat päätyi laatikkoon ja uuteen paikkaan. Choco on elämänsä aikana muuttanut muutamaan kertaan, ja luulen että taisi olla ihan suht tuttua hommaa, mutta Ana raukka oli ihan hukassa. Se rukka ei kyllä tiennyt yhtään mistään mitään. Kulki vaan kaikkien perässä ihan sen näköisenä ettei vaan jää matkasta.

Eilen oltiin sitten koirien kanssa kolmistaan kotona, kun kaikki muut lähti kyläilemään. Aamulla käytiin n. 1,5 tunnin lenkillä kun käytiin vanhassa paikassa hakemassa päivän lehti ja uunivuoka. Anan vanha ja rikkinäinen peti oli jäänyt vanhaan paikkaan, että viedään se sitten roskiin sieltä kun siivotaan, mutta Ana oli kyllä sitä mieltä että jotain on unohtunut. Käskin koirien olla eteisessä sen aikaa kun kävin keittiöstä hakemaassa vuoan, mutta niinhän Ana oli hiipinyt omalle vanhalle pedilleen istumaan. Siinä hää istui ja itki samalla :/ taisi toinen olla vähän hädissän kun kämppä on ihan tyhjä, mutta hänen peti on vielä siellä.

No siinä sitten jotain vielä touhusin ja Ana oli silläaikaa käynyt nukkumaan vanhalle pedilleen. Hää näytti niin ressukalta siinä pedillään. Suostui kuitenkin lähtemään mukaan ilman rikkinäistä petiä :)

Iltapäivällä lähdettiin sitten vielä tutustumaan uusiin lenkkimaastoihin. Mukavasti metsäpolkuja lähti ihan siitä meidän nurkalta. Hyvä pitää koiria irti, sillä ei ketään näkynyt koko 1,5 tuntisen aikana metsässä kun siellä samoiltiin. On nyt koirien hyvä kirmailla pitkin metsiä ;)

Agility on nyt todennäköisesti jäänyt tauolle meillä siihen asti kun halli valmistuu. Tai saas nyt nähdä :) Mutta aikaamme käytetään lenkkeillen ja vähän tokoillen.

Hyvää joulun odotusta kaikille! :)